Ponnahdus omalle polulle

Olen taiteilija. En siksi, että luon taidetta, vaan koska olen sitä. Ajattelen kuin taiteilija, nään maailman taiteiljan silmin ja pakenen todellisuutta taiteilijan tavoin. Elän ajatusmaailmassa, missä jokainen yksityiskohtien kautta muovautunut pala todellisuutta voisi olla maalauksen muodossa tai osana kirjallista kokonaisuutta.

Kokemuksen karttuessa olen oppinut, että taide on kaikkea muutakin, kuin aistein havaittavissa olevat kokemukset. Taide on ennen kaikkea tapa ajatella ja tapoja ajatella on yhtä monta kuin kokemuksia maailmassa.

Pointtini piileekin siinä, että taide on se mitä ja miten ajattelet ja tapasi ajatella on jo itsessään taidetta. Taiteilijana olen löytänyt luovia tapoja ilmaista ajatteluani. Tunnen itseni nähdyksi, kun voin harjoittaa luovuuttani ilman pelkoa siitä, että joku ajattelee eri tavalla. Koska ajattelen kuin taiteilija, nään luovuuden meissä kaikissa.

Haluan uskoa, että mitä useampi löytää oman luovuutensa, sen parempi. Tässä voisikin sanoa olevan jutun juju.

Koska tiedän, että oman luovuutensa löytäminen on usein pitkä ja kivinen tie, toiveenani on, jos ei nyt muuta, ainakin toimia jonkinlaisena esimerkkinä siitä, miltä oman luovuutensa löytäminen voi näyttää.